Tervetuloa kuvankauniiseen maaseutukylään Näsijärven rannalle
Idyllistä maalaismeininkiä
Muroleen kylä sijaitsee Ruoveden kunnan eteläosassa. Kylässä asuu tiivis vakituisten asukkaiden yhteisö, mutta kesäisin kylänraitti vilkastuu lukuisilla kesäasukkailla. Kylän kuvankaunis luonto on inspiroinut jo aikoinaan taiteilijoita ja kylän keskeinen sijainti mahdollistaa sujuvan arjen.
Kylän maamerkkejä ovat Muroleen kanava ja Murolekosken silta. Maalaismaisemat ja Muroleeseen sijoittuvat rengasreitit houkuttelevat niin pyöräilijöitä kuin motoristeja.
Kylässä tapahtuu ympärivuoden. Tulevissa tapahtumissa mm.
Saanko luvan ympäristö- ja yhteisötaidenäyttely 2026
Muroleen kesänavauksessa pystytettiin jälleen Saanko luvan ympäristö- ja yhteisötaidenäyttely. Näyttely on katsottavissa Muroleen kylätalon piha-alueella koko kesän aina elokuulle asti. Mukaan voi pystyttää myös oman teoksensa tarinalla tai ilman.
Tervetuloa!
Toivotamme murolelaiset, lähialueen asukkaat ja mökkiläiset tervetulleiksi mukaan toimintaamme ja tapahtumiimme.
Kyläyhdistyksen kuulumisia
Yhdessä saman pilven alla – Muroleen kesäavajaiset
Muroleen kesäesite 2026 julkaistiin
Tule mukaan yhteiseen tekemiseen
Muroleen Kylät ry.
Kylässä on aktiivisesti toimiva kyläyhdistys, joka kantaa nimeä Muroleen Kylät ry. Yhdistys toimii kylän vakituisten asukkaiden ja kesäasukkaiden sekä elinkeinonharjoittajien yhteisenä elämisen ja mahdollisuuksien edistäjänä.
Kyläyhdistys ylläpitää Muroleen kylätaloa, jossa toimii harrastuspiirejä, kuten jumppaa. Pihalta löytyy myös tenniskenttä vuokrattavaksi.
Kyläyhdistys vuokraa kylätaloa, astiastoa, juhlatelttoja, sekä pöytiä ja penkkejä erilaisiin tapahtumiin.
Muroleen Kylät ry ylläpitää näitä nettisivuja.
Tiedotamme ajankohtaisista asioista myös Facebookissa >.
Murole -kangaskassi
Muroleen oma kangaskassi – itselle tai lahjaksi!
Tilavalla kestokangaskassilla kuljetat päivän eväät tai vaikka mökkituliaiset. Kassi on kevyt ja pakkautuu pieneen tilaan. Pitkien kantohihnojen ansiosta kassi on helppo heittää olalle.
Hanki oma kestokassi ja kanna pala Muroletta mukanasi!
Kangaskassin hinta 15 €, myyntiä hoitaa kyläyhdistys. Ota yhteyttä muroleen.kylat@gmail.com tai poikkea tapahtumissamme.
Kylän toimintaa tukemassa